Kauppiuus kulkee suvussa
Karri Lehtiselle paikallisen Teboil Pirkkalan asema tuli tutuksi jo lapsena. Neljävuotiaana Karri oli auttelemassa isäänsä karkkipalkkaa vastaan. Aseman kauppiaaksi Karri ryhtyi yhdessä veljensä Jarnon kanssa vuonna 2012 Raimo-isän jäädessä eläkkeelle.
Pirkkalan asema perustettiin 1979 ja Raimo Lehtinen osti huoltamon vuonna 1982. Siitä lähtien Karrin on tullut vietettyä aikaa asemalla melkeinpä joka päivä. Karrin mukaan yrittäjyyden parhaita puolia on ihmiset, oli kyse sitten asiakkaista tai työntekijöistä.
”Tässä työssä parasta on kyllä tämä sosiaalisuus. Olen oppinut tuntemaan paljon hyviä ihmisiä – niistä puhumattakaan, joiden kanssa tekee tätä työtä päivittäin. Usein tulee vastaan ihmisiä vuosienkin takaa, kun moni muuttaa takaisin kotikunnalleen. Kyllä ne kohtaamiset aina säväyttää.”
Asemalla työskentelee 12 vakituista työntekijää ja 2-5 sesonkityöntekijää. Palkkalistoilla on siis yleensä noin 15 työntekijää, jonka Karri mainitsee yhdeksi aseman vahvuuksista.
”Yrittäjänä se oma vastuu korostuu, vaikka aina puhutaan siitä että on oma vapaus – kyllä sitä työtä aina riittää ja pitää olla oikeat ihmiset oikeilla paikoilla, että hommat hoituu.”
Asema palvelee laajoilla aukioloajoilla ja etenkin huoltopalvelut pitävät työntekijät asemalla kiireisinä. Huolto aukeaa aamuisin jo klo 7, jatkuen iltakymmeneen saakka. Huollon lisäksi asemalta löytyy muun muassa kahvio, ravintola, myymälä, autopesu, autotarvikkeita ja rengaspalvelut rengasmyynnistä rengashotelliin. Lisäksi asemalta löytyy 12-reikäinen minigolfrata ja suuri terassi, jonka screeniltä on katsottu yhdessä muun muassa jääkiekon MM-kisoja. Aseman suosikeiksi Karri mainitsee kanansiivet, jotka on valmistettu samalla reseptillä vuodesta 2007 saakka:
”Jos jotain meiltä ensimmäisenä suosittelisin, niin kyllä se olisi nuo meidän siivet. Ne on meillä tilastollisesti myydyin tuote, ja niitä tullaan syömään pidemmänkin matkan päästä. Niistä aina sanotaan, että pakko päästä syömään niitä kun täällä ollaan.”
Asemalla käytetään paikallisten leipomoiden tuotteita ja lihat sekä makkarat tulevat lyhyen matkan päästä järven toiselta puolelta. Tarjoomassa pyritään tukemaan lähituotantoa ja vähintäänkin katsomaan, että tuotteet ovat suomalaisia – siltä osin kuin se vaan on mahdollista. Asemalla on runsaasti uskollisia vakioasiakkaita, ja laadukkaat huoltopalvelut tuovat paikan päälle sekä paikalliset että ohikulkevat asiakkaan uudelleen ja uudelleen.
”Kun tätä on 40 vuotta tällä tontilla tehty, niin kyllä niitä vakioasiakkaita riittää. Niitä aina palvellaan aamusta iltaan ja keitetään tuoretta kahvia, niin kyllä ne aina tulee takaisin. Niin siiville, kahville kuin huoltoonkin – kun palvellaan hyvin, niin kyllä sitten tullaan aina uudestaan.”
Tervetuloa Teboil Pirkkalaan paikallisen kauppiaan asemalle!