Kauppiaita 18 vuoden kokemuksella!

Paikallisen Teboil Turjanhovin kauppiaat Satu ja Petri Mäkeläinen ovat toimineet aseman kauppiaina jo lähes 18 vuotta – vuosien aikana asema on kerännyt suuren määrän uskollisia vakioasiakkaita, niin paikallisia kuin tien päällä kulkevia matkalaisia. Asema työllistää kauppiaiden lisäksi 14 henkilöä ja kesäisin menossa on mukana myös ahkeria kesätyöntekijöitä.

Sadun ja Petrin tie Turjanhovin kauppiaiksi oli vaiheikas. Sadulle Teboil oli tuttu työnantaja useampien työjaksojen kautta niin Kuhmon, Kajaanin kuin Turjanhovinkin asemalla. Turjanhoviin Satu päätyi ensimmäistä kertaa pyytäessään töitä vaikka palkatta, työttömyyslukemien ollessa huipussaan. Muutama vuosi myöhemmin matka yrittäjänä sai alkunsa, kun Turjanhovin asemalle etsittiin uutta yrittäjää.

”Aiemmat omistajat kysyivät, josko me ryhdyttäisiin kauppiaiksi – ja siitä se sitten lyhyen aikailun jälkeen lähti”, Satu kertoo.

Petri puolestaan yrittäjäperheen kasvattina tiesi haluavansa yrittäjäksi jo pienestä pitäen, ja jo pariskunnan alkutaipaleella hän oli Sadulle sanonut, että hänestä tulee yrittäjä.

”Ajatus jännitti, mutta ajattelimme innolla yhteistä tulevaa – aina me ollaan oikeastaan yhdessä haaveiltu yrityksen perustamisesta ja mietitty, että millainen yritys ja minne”, Petri kertoo.

Yrittäjyydessä parhaimpia asioita kaksikon mielestä on työn monipuolisuus, oman yrityksen kehittäminen sekä loistava henkilökunta, johon voi luottaa ja keiden kanssa on ihanaa tehdä töitä päivästä toiseen.

”Paljonhan niitä ihania asiakaskohtaamisia on mahtunut näihin vuosiin ja monia muitakin ihania muistoja – ne ihanat asiakaspalautteet aina lämmittävät mieltä ja kaikki se henkilökunnan kanssa vietetty aika, niin töissä kuin vapaalla. Mutta joka aamunahan se on mukavaa, kun tänne työpaikalle astelee”, Satu kertoo.

”Tässä kun tätä on niin kauan jo tehnyt, niin tästä yrittäjyydestä on muodostunut meille ihan elämäntapa”, Petri summaa.

Paikallisuus näkyy asemalla niin ystävällisessä palvelussa, kahvion ja lounaspöydän antimissa kuin uskollisissa vakioasiakkaissakin – lounaspöydässä on jonkin verran paikallista kalaa ja kahviossa paikallisen leipomon tuotteita. Asemalla huolletaan niin ihmisiä kuin autoja vankalla, vuosien mittaisella ammattitaidolla.

”Moni on saattanut pysähtyä meillä ohikulkumatkalla jopa 15 vuoden ajan maittavan lounaan ja hyvän palvelun perässä. Paikallisetkin käyvät meillä aktiivisesti kahvittelemassa – kyllä tämä meidän asema on monille tärkeä kohtaamispaikka”, Satu kertoo.

Kuluneet vuodet ovat tuoneet liiketoimintaan myös uusia haasteita, joista Satu ja Petri summaavat seuraavasti.

”Olemme tietenkin huolissamme myös tulevaisuudesta. Viime vuodet ovat olleet raskaita monenlaisien meistä riippumattomien tekijöiden johdosta. On ollut koronavirusta, Ukrainan sota ja siitä koitunut boikotti, polttoaineiden-, raaka-aineiden- ja viimeisimpänä sähkön hinnan nousu. Kaikki nämä vaikuttavat toimintaamme ja aiheuttavat huolta tulevaan. Toivomme todella, että voisimme palvella ihania asiakkaitamme ja työllistää upean henkilökuntamme myös jatkossakin.”

Tervetuloa Teboil Turjanhoviin paikallisen kauppiaan asemalle!

Teboil Turjanhovi