Tiedote

Viitaten viime aikoina mediassa kirjoitettuihin virheellisiin tietoihin Oy Teboil Ab:sta, haluamme tiedottaa asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, jotta median kirjoittamista aiheista ei jää epäselvyyksiä.

 Toisin kuin Yleisradio 29.11.2024 uutisoi, haluamme korjata seuraavat alkuperäisessä artikkelissa olleet asiavirheet: 

  • Yhtiö ostaa ja on ostanut kaikki huoltoasemilla myytävät polttoaineet kotimaiselta tuottajalta jo kauan ennen sotaa. Sodan alkamisen myötä toimitusketjumme eivät ole muuttuneet. Lisäksi EU toi vuonna 2023 voimaan kiellon venäläisten öljytuotteiden tuonnista, mikä ei ole vaikuttanut liiketoimintaamme. Yrityksemme noudattaa tiukasti pakottavaa lainsäädäntöä ja sillä on nollatoleranssi mahdollisiin rikkomuksiin.

  • Liiketuloksen lasku vuosina 2022-2023 johtui myyntikatteiden supistumisesta öljytuotteiden markkinahinnan laskun seurauksena sodan alkamisen jälkeen vuonna 2022, sekä kustannusten merkittävästä kasvusta inflaation seurauksena. Osittain tulokseen ovat vaikuttaneet yhtiön tekemät investoinnit sen huoltoasemaverkoston ja digitaalisten palveluiden kehittämiseksi, sekä EU:n asettamat pakotteet, jotka kieltävät kunnallisia ja valtion hankintayksiköitä tekemästä sopimuksia venäläisomisteisten yhtiöiden kanssa.

  • Sodan alkamisen jälkeen yrityksemme ei ole maksanut osinkoja osakkeenomistajalle.

  • Oy Teboil Ab on suomalaisen oikeusjärjestelmän mukaisesti perustettu osakeyhtiö. Teboil toimii paikallisen johdon alaisuudessa vain Suomessa ja tekee itsenäisesti päätökset liiketoimintansa operatiivisista asioista.

Huolimatta mediassa julkaistuista virheellisistä tiedoista, olemme erittäin kiitollisia siitä, että YLE korjasi alkuperäisen artikkelin ja julkaisi oikaistun version. 

Oikaistu artikkeli:

https://yle.fi/a/74-20129289 

Alkuperäinen artikkeli:

https://yle.fi/a/74-20126509

 

Oy Teboil Ab
Viestintä