Yleiset toimitusehdot kuluttaja- ja maatalousasiakkaille, lämmitys- ja liikennepolttonesteet
YLEISTÄ
Näitä myyntiehtoja sovelletaan Myyjän (Oy Teboil Ab) ja Ostajan välisessä myynnissä, toimituksissa, palvelumuodoissa, vastuissa ja hinnoittelussa. Myyntiehtoja sovelletaan dieselöljyn ja kevyen polttoöljyn toimituksiin Myyjän toimesta Ostajan säiliöihin. Lisäksi ehtoja sovelletaan Myyjän AdBlue-säiliötoimituksissa maatalousasiakkaille.
SOPIMUKSEN SYNTYMINEN
Sopimus syntyy Ostajan hyväksyessä Myyjän suullisen, kirjallisen tai sähköisen tarjouksen tai Ostajan tehdessä tilauksen. Ostajan on annettava ennen toimitusten aloittamista tarkat tiedot toimituskohteesta säiliötietoineen, mahdollisesta toimituskohteen yhdyshenkilöstä, toimitusaikarajoitteista sekä toimituskohteen laskutustiedot. Tilauksellaan Ostaja hyväksyy Myyjän tarjouksen ja vakuuttaa, että antamansa tiedot ovat oikeita. Myyjä tarkistaa Ostajan luottotiedot ja Myyjällä on oikeus kieltäytyä toimituksesta, mikäli Ostaja ei täytä Myyjän määrittelemiä luottokelpoisuusvaatimuksia.
SOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA
Sopimus on voimassa toimituskohtaisesti tai toistaiseksi siten, kuin erikseen sovitaan.
REKLAMAATIOT
Mahdolliset reklamaatiot on ilmoitettava 8 vuorokauden kuluessa toimituksesta tai laskun päivämäärästä. Toimitukseen ja tuotteeseen liittyvät reklamaatiot ilmoitetaan puhelinnumeroon 0800 183 300 (maksuton), ja hintaan liittyvät huomautukset puhelinnumeroon 020 4700 900 (puhelun hintatiedot www.teboil.fi/ota-yhteytta).
TOIMITUS- JA YHTEYSTIETOJEN MUUTOS
Toimitus- ja yhteystietojen muutoksesta, laskutus- ja toimitusosoitteista, automaattitäyttöjen kulutustietojen muutoksista sekä muista normaaleista Myyjän sopimusvelvoitteiden täyttämisen edellyttämistä toimenpiteistä on Ostaja velvollinen ilmoittamaan Myyjälle. Myyjä ei vastaa Ostajalle ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä aiheutuneista vahingoista.
TOIMITUSEHDOT
Normaali toimitusmuoto on toimitus tilauksesta. Myyjän toimitusaika on pääsääntöisesti 1- 5 arkipäivää tilauksesta, ellei täsmällisestä toimitusajasta ole erikseen sovittu. Arkipäivillä tarkoitetaan päiviä maanantai - perjantai, lukuun ottamatta arkipäivälle osuvia pyhäpäiviä, sekä joulu- ja juhannusaattoa. Esimerkiksi voimakkaan kysynnän tai muun vastaavan syyn vuoksi toimitusaika voi olla ennakoitua pidempi. Ostaja vastaa siitä, että toimituskohteelle liikkuminen on kaikissa tilanteissa esteetöntä ja siitä, että säiliöauton liikkuminen on turvallista ja tie säilyy vahingoittumattomana. Ostaja vastaa laitteiston turvallisuudesta, säiliöiden asianmukaisesta puhdistuksesta sekä laitteiston turvallisesta käytettävyydestä viranomaisten antamien ohjeiden mukaisesti. Mikäli säiliöautolla ei pääse turvallisesti toimituskohteeseen tai Ostajan laitteet eivät ole viranomaisohjeiden mukaiset, Myyjällä on oikeus olla toimittamatta.
YLIVOIMAINEN ESTE
Ylivoimaisen esteen (force majeure) johdosta Myyjällä on oikeus siirtää, rajoittaa tai kokonaan peruuttaa toimitus ilman Myyjän korvausvelvollisuutta.
TOIMITUS
Tuotteet toimitetaan asiakkaan säiliöön säiliöautotoimituksella Myyjän kulloistenkin toimitusaikataulujen mukaisesti ilman Ostajalle tehtävää etukäteisilmoitusta. Laskutusmääränä käytetään säiliöauton nestemittarin osoittamaa litramäärää. Toimitusmäärä perustuu asiakkaan tilaamaan määrään. Asiakkaan tilatessa kevyttä polttoöljyä säiliön täyteen, toimitetaan vähintään tilattu määrä, korkeintaan 20 % yli tilatun määrän. Purkutapahtuman edellytyksenä on toimiva ylitäytönestin. Omistusoikeus tuotteeseen siirtyy asiakkaalle täytön tapahduttua. Tuotteilla ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.
MINIMITOIMITUS
Säiliökohtainen minimitoimitus on kevyissä polttoöljyissä 1000 litraa ja dieselöljyllä sekä AdBlue®-urealiuoksella 1500 litraa. Mikäli Ostajan tilaama määrä on vähintään minimimäärä, mutta purkutapahtumassa Ostajan säiliöön mahtuu alle minimitoimitus, Myyjällä on oikeus periä Ostajalta voimassa oleva pientoimituslisä.
Mikäli toimitus jää tilausta pienemmäksi Myyjästä johtuen, voidaan puuttuva määrä erikseen sovittaessa toimittaa jälkitoimituksena (koskee vain kevyttä polttoöljyä; pienin jälkitoimitusmäärä 500 litraa).
TUOTTEET
Ostaja on tietoinen varastoinnin vaikutuksista öljyn käytettävyyteen. Lämmityskäytössä samepiste on alhaisin öljyn käyttölämpötila, ja öljy on aina varastoitava tilassa, jossa lämpötila on korkeampi kuin öljyn samepiste. Mikäli on syytä epäillä öljyn lämpötilan laskevan putkistossa tai säiliössä alle samepisteen, Myyjä suosittelee talvilaadun käyttämistä. Myyjän tuotteiden tuotespesifikaatiot löytyvät internetistä osoitteesta www.teboil.fi.
HINNAN MÄÄRÄYTYMINEN
Myyjä ja Ostaja sopivat hintaperusteista tilaushetkellä. Tuotteet laskutetaan pääsääntöisesti tilauspäivänä sovitulla hinnalla pois lukien liikennepolttonesteet, jotka laskutetaan toimituspäivän hinnalla. Mikäli Myyjä edellyttää maksua ennakkoon, määräytyy hinta tilaushetken hintatason mukaan. Mikäli tuotetta ei mahdu Asiakkaan säiliöön tilattua määrää, on Myyjällä oikeus tarkistaa tilatun tuotteen yksikköhinta toimitusmäärää vastaavaksi ja lisäksi veloittaa Asiakkaalta kulloinkin voimassa oleva pientoimituslisä ja muut Myyjälle mahdollisesti aiheutuneet lisäkulut. Lisäksi Myyjällä on tapauskohtaisesti oikeus muuttaa hintoja perustellusta syystä, jollaiseksi katsotaan esimerkiksi muutokset Myyjän kustannustekijöissä. Esimerkiksi verojen ja muiden veroluonteisten maksujen osalta laskutetaan aina toimituspäivänä voimassa olevan verokannan mukaan, jolloin Ostajan laskutushinta voi olla eri kuin tilaushetken hinta.
MAKSUAIKA JA VIIVÄSTYSEHDOT
Myyjä ja Ostaja sopivat maksuajasta tilaustapahtuman yhteydessä. Mikäli maksuajasta ei tilaustapahtuman yhteydessä erikseen sovita, noudatetaan Myyjän oletusarvoista maksuaikaa 14 pv netto. Myyjällä on oikeus vaatia jälkikäteen ennakkomaksua perustellusta syystä. Viivästyneestä maksusta Myyjä perii viivästyskorkoa, jonka suuruus on yksityishenkilöiden osalta kulloinkin voimassa olevan korkolain mukainen
Lisäksi Myyjällä tai hänen edustajallaan on oikeus periä Ostajalta kohtuulliset maksumuistutus- ja perintäkulut.
LASKUEHDOT
Myyjä laskuttaa asiakkaan ostot toimitusten perusteella. Teboil toimittaa laskut asiakkaan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen. Oy Teboil Ab:lla on oikeus muuttaa laskutusajankohtaa ja laskun maksuaikaa ilmoittamalla muutoksesta etukäteen asiakkaalle. Lisäksi Teboililla on oikeus veloittaa palvelun käytöstä kulloinkin voimassa olevan hinnaston tai muun Asiakkaan sopimuksen mukainen maksu.
Lasku erääntyy maksettavaksi siihen merkittynä eräpäivänä. Mikäli maksun suoritus on viivästynyt, asiakas on ylittänyt myönnetyn käyttörajan tai Ostaja on muutoin menetellyt sopimusehtojen vastaisesti, on Teboililla tällöin oikeus asettaa Ostaja ostokieltoon.
Lasku on mahdollista saada e-laskuna, sähköpostilaskuna tai muuna Teboilin tarjoamana sähköisenä laskutusmuotona. Mikäli Ostaja haluaa vastaanottaa e-laskun verkkopankkiinsa, vastaa hän tällöin laskun tilaamisesta omasta verkkopankistaan. Mikäli Ostaja haluaa vastaanottaa sähköpostilaskun, tulee hänen ilmoittaa ajantasainen sähköpostiosoitteensa Myyjälle.
Ostaja vastaa laskun käsittelystä siitä hetkestä alkaen, kun Teboil on toimittanut laskun asiakkaan ilmoittamia välitystietoja käyttäen. Poikkeustilanteessa Myyjällä on oikeus toimittaa lasku vaihtoehtoiseen laskutusosoitteeseen.
Mikäli Ostaja haluaa vastaanottaa laskunsa paperisena tai ei ole ilmoittanut Teboilille sähköisen laskun lähettämistä varten tarvittavia tietoja, toimittaa Teboil laskun Ostajalle paperisena Ostajan ilmoittamaan laskutusosoitteeseen.
VASTUUT
Myyjä vastaa virheistään kuluttajansuojalain tai muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. Myyjä ei ole vastuussa vahingoista, jotka ovat aiheutuneet Ostajan antamista virheellisistä tai puutteellisista tiedoista, tilausvirheestä (väärä tuote) tai siitä, että Ostaja on laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa.
Ostaja vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, ettei täyttöputkistoa, säiliötä ja ylitäytönestintä ole asennettu oikein tai ne eivät vastaa viranomaissäännöksiä ja suosituksia. Ostaja on vastuussa myös vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, ettei säiliöiden täyttämistä ole viranomaismääräysten mukaisesti estetty säiliöiden käytöstä poistamisen jälkeen (täyttöyhteet, ylitäytönestin ja ilmaputki ovat jääneet poistamatta jne.).
Ostaja on tietoinen siitä, että säiliöiden puhdistus suositellaan tehtäväksi 5 vuoden välein ja että säiliöt tulee tarkastaa määrävälein. Myyjä ei vastaa säiliöiden tai sen putkistojen tai muiden liitännäislaitteiden epäpuhtauksista aiheutuneista vahingoista. Aiheutuneet vahingot katsotaan aina ja poikkeuksetta säiliöiden tai sen putkistojen tai muiden liitännäislaitteiden epäpuhtauksista aiheutuneiksi, mikäli Ostaja ei osoita, että säiliöiden ja sen putkistojen ja muiden liitännäislaitteiden huollot ja puhdistukset on suoritettu asianmukaisesti, ammattilaisten toimesta ja vähintään kerran viimeksi kuluneen 5 vuoden aikana. Lisätietoja sekä ohjeita säiliön, sen putkistojen sekä liitännäislaitteiden huollosta, puhdistuksesta ja kunnossapidosta on saatavilla internetissä esimerkiksi osoitteissa www.ley.fi (Lämmitysenergia Yhdistys) ja www.vtt.fi.
Myyjä ei vastaa tuotteelle tai Ostajalle syntyneistä vahingoista, mikäli tuotetta on säilytetty väärin tai jos vahinko on aiheutunut muun kuin Myyjän toimittaman tuotteen sekoittumisesta säiliössä tai käyttökohteessa.
SOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Osapuolilla on aina oikeus päättää tämä sopimus noudattaen 30 päivän irtisanomisaikaa. Lisäksi osapuolilla on oikeus purkaa tämä sopimus päättymään välittömästi, mikäli toinen osapuoli syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen, jollaiseksi katsotaan esimerkiksi maksuvelvollisuuden osittainenkin laiminlyönti.
SOVELLETTAVA LAKI
Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia lukuun ottamatta sen lainvalintasääntöjä.
RIIDANRATKAISU
Kaikki tästä sopimuksesta aiheutuvat riidat pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan neuvotteluteitse. Mikäli osapuolet eivät pääse neuvotteluteitse kumpaakin osapuolta tyydyttävään ratkaisuun, ratkaistaan riita Helsingin käräjäoikeudessa. Sanotusta huolimatta kuluttajalla on kuitenkin oikeus saattaa riita kuluttajariitalautakunnan käsittelyyn siten kuin kuluttajansuojalaissa on säädetty.
1.8.2024
Kuluttajien yleiset toimitusehdot pdf-muodossa